Tommi Tähtinen ja avaruustauti

Please select
Please note that the standard 14-day cancellation right terminates upon receiving access to the e-book.

Product description

12-vuotias Tommi Tähtinen käy koulua ja kaikki rullaa melko mallikkaasti, kun hän huomaa jotakin outoa: isällä on enää yksi silmä ja päähän on kasvamassa sarvet! Äiti väittää, että isä on vain lihonut, mutta Tommista isä on muuttumassa avaruusolennoksi. Pian mummokin alkaa käyttäytyä sangen omituisesti... Onneksi jutun omintakeinen juju selviää neuvokkaalle Tommille vähitellen.

Hauska alakouluikäisille suunnattu tieteiskertomus Tommista ja ufoisästä tempaa mukaansa. Hyppää hulvattomaan kyytiin!

Marko Leino on elokuvakäsikirjoittaja ja kirjailija, jonka kynästä on syntynyt niin laadukkaita käsikirjoituksia kuin palkittuja kirjojakin. Leinon Miehen tehtävä -novellikokoelma voitti Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 1999. Myöhemmin Leino on kirjoittanut romaaneja ja niiden pohjalta useita elokuvakäsikirjoituksia. Hänen tuotantoonsa kuuluu muun muassa Joulutarina-, Helene- ja Puhdistus-elokuvien käsikirjoitukset. Leinolle ja hänen Ansa-romaanilleen myönnettiin myös Vuoden johtolanka -palkinto vuonna 2010.

Accessibility information

No accessibility information. Contact customer service for info

Details

  • ISBN13 9788727065243
  • Pages 148
  • Released 2023
  • Publisher SAGA Egmont
  • Format Elektronisk medie
  • Language Finnish